Parhaista osaajista käydään monilla aloilla kovaa kilpailua. Nykyrekrytoinnissa päättävässä asemassa on työnantajan ohella myös ehdokas, ja tämän myötä rekrytoinnin on tärkeää olla ehdokaslähtöistä. Ehdokkaalle mielekkääseen kokemukseen on tärkeä kiinnittää huomiota myös henkilöarvioinnissa, joka on usein koettu jännittäväksi piinapenkiksi. Yksi tapa ehdokaslähtöisyyden huomioimiseen on tarkastella perinteisemmän soveltuvuuden arvioinnin sijaan molemminpuolista yhteensopivuutta.
Mitä eroa sitten on soveltuvuudella ja yhteensopivuudella?
Lähestytään aihetta esimerkin kautta. Maiju työskentelee asiakaspalvelutehtävissä. Työ on enimmäkseen hyvin rutiininomaista ja päivät melko samanlaisia. Vaikka Maiju pärjää työssään melko hyvin, hän kokee olonsa kuormittuneeksi. Hän on tunnollinen työntekijä ja harmittelee, ettei viihdy tehtävässä ja päättää yrittää vielä enemmän. Hän antaa parastaan, mutta kokee, ettei silti pääse yhtä hyviin tuloksiin kuin kollegansa, joka hehkuu innostusta ja jonka asiakaspalautteet ovat jatkuvasti huippuluokkaa.
Vihdoin Maiju kokee työssään vahvaa sisäistä motivaatiota ja onnistumisen tunnetta – hän kokee, että hänen osaamisensa on tärkeässä roolissa, jotta ongelmat saadaan selvitettyä. Myös organisaatiotasolla on huomattu Maijun loistavan erityisesti nykyisessä roolissaan. Hän on päässyt tehtävään, joka kohtaa hänen vahvuuksiensa ja motivaatiotekijöidensä kanssa. Kuten Maijun esimerkistä käy ilmi, ihminen voi menestyä myös tehtävässä, joka ei vastaa hänen motivaatiotekijöitään tai vahvuuksiaan ja hän voi olla siten ”soveltuva” ja hyvä työssään. Tällöin hän kuitenkin joutuu usein ponnistelemaan enemmän, mikä voi pidemmän päälle muodostua kuormitustekijäksi.
